Perusopetus

Koulutyö

Koulupäivä alkaa työjärjestyksen mukaan.

Välitunnit vietetään ulkona välituntialueella. Poistuminen koulualueelta välituntien aikana on ilman opettajan lupaa perusopetuksen oppilailta kielletty. Jos oppilaalla on hoidettavana omia tai perheen asioita kylällä, on siitä tuotava kirjallinen lupapyyntö esimerkiksi Wilman välityksellä. Luvan antaa luokanopettaja tai -valvoja. Koulun alueelta poistumisesta tulee aina ilmoittaa välituntivalvojalle etukäteen.

Kouluruokailu

Kouluruoka tarjoillaan aamupäivän aikana. Ruokailu on opetustilanne. Oppilaan tulisi osata käyttää haarukkaa ja veistä, joten taitoa on syytä harjoitella myös kotona. Oppilaan tarvitsemasta erityisruokavaliosta tulee ilmoittaa koulun keittiöön (puh. 040 712 2659 ) mahdollisesti jo ennen lukuvuoden alkua. Erityisruokavalioissa koulu edellyttää lääkärin tai terveydenhoitajan lausunnon.

Oppituntien kellonajat sekä koulun aluekartta

Oppituntien ajat.pdf
Koulualuekartta_C550i24010815170 - rotated.pdf